Kesällä 2024:
Kylän viimeinen inkkari
Tohnin Touhuteatteri on jälleen mukana kesän tapahtumakalenterissa, sillä näytelmäryhmä on valmistellut heinäkuun viihdykkeeksi Tanja Puustinen-Kiljusen hulvattoman maalaiskomedian ”Kylän viimeinen inkkari“. Näytelmän teemoissa nykytrendin televisiotuotanto kohtaa omaan aikaansa jämähtäneen tuppukylän väen.
|
Eräänä päivänä korjaamon edessä penkillä makaa intiaaniksi pukeutunut vanha mies poltellen rauhan piippua. Kukaan ei tiedä mistä hän on tullut ja mihin hän on menossa. Ronski-Reetta ja Jakohihna-Jallu epäilevät, että mies on sukulainen ja antavat ukon jäädä korjaamon nurkkiin. Pian korjaamon ympärillä alkaa tapahtua merkillisiä asioita.
Ruustinna etsii kadonnutta pastoria, samalla kun kukaan ei haluaisi kohdata aina yllättävää inkkaria. Kuinka kylälle ilmestyvä Falle Jägerin sisustusohjelman kuvausryhmä, kadonnut pastori ja aina kaikkialla oleva inkkari voivat saada tällaisen sotkun aikaan?
Tohnin Touhuteatterin harrastajanäyttelijöiden porukka on toteuttamassa 16. kesän näytelmää Janne Vuorelan ohjauksessa. Näytelmästä järjestetään heinäkuussa yhdeksän ulkoilmanäytöstä jo ennestään tutussa Vetolassa. Esitykset on toteutettu yhteistyössä Lakeudenportin kansalaisopiston kanssa ja näytösten käytännön järjestelyistä vastaa Tohnin kyläseura ry.
Kylän viimeinen inkkari -rooleissa:
Jari Mäki-Lahna, Teija Mesimäki, Jarmo Sissala, Jere Kiilunen, Iina Valtaala, Tarja Kuismin, Minna Hakala, Olli Pärnänen, Annikki Hakala, Mervi Suutala ja Liisa Levelä.
Kuiskaaja: Hanna Murtomäki-Kukkola
Ohjaus: Janne Vuorela
Esitysoikeudet: Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry
[Puustinen-Kiljunen, T. 2020, Kylän viimeinen inkkari, näytelmä.]